Nyt kuitenkin elämäntilanne on muuttunut niin, että saimme kuulla viime joulukuussa saavamme perheenlisäystä. Tällä hetkellä olen äitiyslomalla ollut vähän päälle viikon ja näin lievästi työnarkomaanina kaipaan äksöniä! Koska tuleva vauva on meille esikoinen, niin itselleni on ollut monta uutta ja ihmeellistä asiaa. Ajattelin koostaa ajatuksia kokoon vauvahankintojen osalta, jotta ne toivottavasti auttaisivat muita samassa tilanteessa olevia tulevia äitejä. Jos ei murehdita kasvatuksellisia asioita, niin vaunujen hankinta osottautui pahimmaksi haasteeksi! Tähän sain suuren avun muista blogeista ja toivottavasti omat vaunu-pohdintani auttavat myös jotakuta vaunuviidakkoon eksynyttä eteenpäin asiassa.